Rosa-Maria piirsi pari päivää sitten seuraavan kuvan, joka on hätkähdyttävän ilmeikäs. Hahmon mittasuhteet ovat kuin vauvalla, kasvojen ilme samanaikaisesti vaativa ja anova. Hahmon raajat ovat tikkumaisia, ja siten koko hahmo on groteski. Kuva välittää vahvoja tunteita. Kuva voi vihjata, miten 3-vuotias hahmottaa näkemäänsä, esim. kasvot lienevät hyvin oleelliset ja niissä oleellisia silmät ja suu.Jostain luin äskettäin, että hymiön käyttö olisi kulttuurisidonnaista. Länsimaissa kasvojen osien tarkkailu kohdistuu silmiin ja suuhun, mutta esimerkiksi Kiinassa taas huomio on silmissä ja kulmakarvoissa. Kiinalaisen käyttämässä hymiössä ei kuulemma esiinny suuta. Piirtäisikö kiinalainen lapsi kasvokuvan, jossa suu olisi huomattavasti pienempi - miltei olematon - kuin vaikkapa Rosa-Marian piirroksessa? Japanilainen anime-hahmo on tyypillisesti suurisilmäinen.
Vielä on viikko siihen, kun saan tietää onko Kouvolan kansanopiston kursseilleni tulossa riittävästi opiskelijoita. Selailen 3-7-luokkien äidinkielen oppikirjoja saadakseni tuntumaa minkä tason tehtäviä 10-14-vuotiaille voi laatia.
Eilen meillä oli suursiivous. Löysin kissan salaisen pissakätkön, jonka jo haistoin edellisenä yönä noustessani laittamaan sille yöpalaa neljän aikaan aamuyöllä. Kissa on herättänyt minut öisin vähintään kerran joka yö laittamaan ruokaa viidentoista vuoden ajan. Joskus uni on pirstoutunut muutaman kymmenen minuutin pätkiin ruoan antamisen ja kissan erilaisten pelastusoperaatioiden vuoksi. Sehän jää herkästi roikkumaan koukuistaan verhoihin.

2 kommenttia:
Hei Petri!
Yritän nyt tämän kautta saada yhteyttä sinuun. Luin jutun Kouvolan sanomissa ja näin sinut eilen Kuusankosken Robbarissa mutta en kehdannut tulla juttelemaan. Joka tapauksessa haluaisin tutustua, ja asiaakin olisi. Ota yhteyttä seudulle muutaneeseen kirjailijaan:
Arvi Perttu
Tapiontie 11 as. 30
45160 Kouvola
+358 404 1989 05
arvi.perttu@pp.inet.fi
http://arviperttu.vuodatus.net
http://f-emigrant.livejournal.com
Ihana piirustus ja taitava pikkutyttö!
Lähetä kommentti