Raamatun aloituslause muuttaa alkuasetelmaa

Vanhan Testamentin tutkijan Ellen van Wolden oivalluksen mukaan Raamatun alkulause olisi käännetty väärin. Sen oikeampi muoto olisi "Alussa Jumala erotti taivaan ja maan".

HS: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkija+Raamattu+ei+kerro+ajan+alusta/1135249913985

Pohdiskelen asiaa kertomuksen näkökulmasta. Mielestäni Raamatun aloituslauseen muuttuminen muuttaa koko alkuasetelmaa. "Alussa Jumala erotti taivaan ja maan" vihjaa asetelmasta, jossa on kaksi aina ollutta, Jumalasta ja siitä, jossa maa ja taivas ovat olleet erottamattomat. Ensiksi mainittu on muuttumaton ja toinen on passiivinen sekä muutoksenalainen, koska Jumala vaikuttaa tähän toiseen. (vrt. vanhakantaisesti ja kauttarantain: mies ja nainen.) On luonnollista ajatella, että tämä on tapahtunut tilassa, jossa Jumala erotti maan ja taivaan. Entisajan ihmiset eivät olisi ymmärtäneet tyhjästä luomista. Ammoisina aikoina asiat selitettiin ihmisen (jopa sukupuolen) kautta. Tapahtumille uskottiin olevan persoonallinen tekijä, vaikka kyse olisi ollut luonnonvoimista. Ensimmäisinä vuosisatoina jKr. Jeesuksen ihmeteot esitettiin kuvana Jeesus taikasauva kädessä.

Toinen asia, mitä aloituslauseesta seuraa on toiston korostuminen tarinassa: Jumala erotti taivaan ja maan, Jumala erotti valon pimeydestä, Jumala erotti yläpuoliset vedet alapuolisesta taivaankannella (vrt. sumerien kosmologien malli, ks. ao. linkki). Tässä voi havaita maakeskeisen perspektiivin. Tämä toistava rakenne on luettelomainen. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on muitakin luetteloimalla esitettyjä asioita. Tutkija van Wolde päätyy ajatukseen, että aloituslause on pelkkä kertomuksen alku. Näin itsekin miellän sen luettelevuuden vuoksi. Luettelo alkaa aloituslauseesta ja on kertomuksen rakenne.

Seuraavan lähteen mukaan luomiskertomus lainattu sumereilta: http://www.argumentti.fi/raamattu_sumerit_sumerien_mytologia/Raamattu_sumerit_kosmologia_maailmankuva.pdf#4

Pitäisikö aloituslausetta lukea vanhemmalla kontekstilla kuin tyypillisesti tehdään? Tulisiko Raamattua lukea vaihtamalla aina tarpeen tullen, mutta perustellusti viitekehys, sillä kirjahan on kokoelma eri aikakerroksissa olevia merkityksiä? Kirjan lukutarkoitus ratkaisee.

Jos Raamatun aloituslause olisi merkitykseltään abstrakti (Jumala luo tyhjästä), entisaikoina olisi sanoman välittämiseen tarvittu välittäjä. Millaisia ilmaisuja hän olisi käyttänyt, jotta oppimaton kansa olisi sen ymmärtänyt? Konkreettisia, arkielämään ja ihmiseen liittyviä ilmaisuja, selityksiä ja vertauksia. Välitetty sanoma olisi muuttunut, sillä se olisi ymmärretty kirjaimellisesti. Vaihtoehtoisesti, selittämättä jätetty sanoma olisi tarkoitettu vain vihkiytyneille. Asioiden abstraktin tason käsittäminen laajoissa yhteisöissä on varsin tuoretta perua, vain muutaman vuosisadan vanha. Se on edellyttänyt koulumaisen laitoksen toimintaa. Millainen alkukielinen versio olisi jäänyt meidän päivillemme? Kirjoitettu, ja kirjoitustaito oli oppineilla ja vihkiytyneillä. Kansalle suunnattu sanoma sen sijaan olisi ollut suullista ja suullista perintöä olisi jossain vaiheessa kirjattu ylös. Suullisessa perinnössä olisi suurempia vaihteluja kuin lähtökohtaisesti kirjallisessa tekstissä. Merkittävät tekstit pidettiin mahdollisimmin muuttumattomina. Ilmeisesti virheet olisivat olleet pikemmin kirjoitus- kuin sisällöllisiä virheitä. Erilaisten koulukuntien ja suuntausten tekstien sisältö sen sijaan saattoi poiketa toisistaan. Olisiko Raamatun aloituslauseessa kirjoitus- vai sisällöllinen virhe? Tutkija van Wolden väitteeseen kohdistuva kritiikki tarttuu mm. tähän kohtaan. Pitäisi palata vanhimpaan tunnettuun tekstiin, ja tätä van Wolde lienee käyttänyt lähteenään.

Lienee niin, että Raamatun alun sumerilainen viitekehys vaihtui juutalaisilla, vaikka sanat olisivatkin siirtyneet sellaisenaan. Vanhan testamentin viitekehys vaihtui toisen kerran myös kristittyjen tekemänä.

ks. Telegraph: http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/6274502/God-is-not-the-Creator-claims-academic.html

Parrasvalosta taustalle

Niin sitten kävi, ettei oppilaita tullut luomilleni kurseille kansalaisopistoon. Nyt syksyllä olisi ollut tarkoitus tutustua tarinaan, lyhytproosaan sekä novelliin ja keväällä mm. fantasiaan ja myyteihin. Pettymykseen ei kuitenkaan ole aikaa. Laadin Kansanvalistusseuran Etäopiston verkkolehdelle Täytetylle Näädälle kommentointimahdollisuuden Wordpressblogiin. Toimin julkaisun päätoimittajana ja koostajana. Olen saanut palautetta, etä kommentointimahdollisuuden luomiseen olisi tarvetta.

- Täytetty Näätä blogi: http://taytettynaata.wordpress.com/

Lisäksi olen ideoimassa Kouvolan Paltan kirjoittajaryhmän tapaamisten sisältöä.

Kansalaisopiston kurssien aloittamisen pohjustamisesta seurasi se, että muiden töiden tekemiseen ei riittänyt aikaa. Nyt onkin usea etäkirje pinossa. Toivon opiskelijoiltani kärsivällisyyttä.

Julkisuutta ja esilläoloa

Alkuviikosta sain pestin vetää kolmatta kurssia kansalaisopistossa kahden oman kurssin lisäksi. Ei oikein syty tämä kurssien pitäminen. Näyttää siltä, että ne kaatuvat väen vähyyteen. Tähän mennessä ei yhtään 10-14-vuotiasta oppilasta ole ilmoittautunut kursseilleni.

Eilen olin Valkealassa ja tänään ja huomenna menen opistolle pitämään omia kursseja. Valkealan kurssin sisältö on osapuolilla hakusessa. Eilen etsimme sisältöä kurssiin ja välitin vinkkejä opistolle. Toivottavasti opisto voi vastata toiveisiin ja näin houkutella väkeä kursille. Uskon, että yhteistyö ja sitouttaminen tuovat väkeä. Sen sijaan päälle päsmääminen karkottaa harvatkin.

Minua haastateltiin Kouvolan Sanomissa viime viikolla. Jutun verkkoversio on tässä: http://www.kouvolansanomat.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2009/09/05/%94Teksti+on+taikinaa%94/200927627987/7

Haastatelijalla oli paljolti samanlainen tausta kuin minulla, jopa samoja opinahjoja olemme käyneet joskin eri vuosina. Kuvaaja taas laittoi minut vääntyviin asentoihin, niin kuin jutun kuvasta huomaatte. Vaivautuneelta tuntui siinä vaiheessa, kun piti mennä asentoon, joka on tehty eikä spontaani, vaikka tehty jäljitteleekin spontaania ja luonnollista. Tätä sävyeroa ei kyllä erota pysäytyskuvasta. Vaikeasti erottuu esitetty tapahtuvasta. Näytteleminen on vaativaa. Siinä pitää päästä sinuksi omien tunteiden kanssa tai unohtaa ne siksi aikaa.

Vielä vähän aikaa leppoisuutta ennen rytinää

Rosa-Maria piirsi pari päivää sitten seuraavan kuvan, joka on hätkähdyttävän ilmeikäs. Hahmon mittasuhteet ovat kuin vauvalla, kasvojen ilme samanaikaisesti vaativa ja anova. Hahmon raajat ovat tikkumaisia, ja siten koko hahmo on groteski. Kuva välittää vahvoja tunteita. Kuva voi vihjata, miten 3-vuotias hahmottaa näkemäänsä, esim. kasvot lienevät hyvin oleelliset ja niissä oleellisia silmät ja suu.

Jostain luin äskettäin, että hymiön käyttö olisi kulttuurisidonnaista. Länsimaissa kasvojen osien tarkkailu kohdistuu silmiin ja suuhun, mutta esimerkiksi Kiinassa taas huomio on silmissä ja kulmakarvoissa. Kiinalaisen käyttämässä hymiössä ei kuulemma esiinny suuta. Piirtäisikö kiinalainen lapsi kasvokuvan, jossa suu olisi huomattavasti pienempi - miltei olematon - kuin vaikkapa Rosa-Marian piirroksessa? Japanilainen anime-hahmo on tyypillisesti suurisilmäinen.

Vielä on viikko siihen, kun saan tietää onko Kouvolan kansanopiston kursseilleni tulossa riittävästi opiskelijoita. Selailen 3-7-luokkien äidinkielen oppikirjoja saadakseni tuntumaa minkä tason tehtäviä 10-14-vuotiaille voi laatia.

Eilen meillä oli suursiivous. Löysin kissan salaisen pissakätkön, jonka jo haistoin edellisenä yönä noustessani laittamaan sille yöpalaa neljän aikaan aamuyöllä. Kissa on herättänyt minut öisin vähintään kerran joka yö laittamaan ruokaa viidentoista vuoden ajan. Joskus uni on pirstoutunut muutaman kymmenen minuutin pätkiin ruoan antamisen ja kissan erilaisten pelastusoperaatioiden vuoksi. Sehän jää herkästi roikkumaan koukuistaan verhoihin.

Facebook | Petri Hannula

Kokeilen kirjoittaa Facebookiin blogia Flock-selaimen kautta. Siinä on tarvittavat työkalut tuottaa yksinkertaisia sivuja. Ensiksi minun pitäisi siirtää kuvia jonnekin verkkopalvelimelle, kuten Flickeriin, josta siirtää kuva editoriin suoraan tekstikenttään. Katsotaan onnistuisiko se.



Siirsin tietokoneen työpöydältä kuvan Flickerin sijasta Facebookin Seinäkuviin käyttämällä Flockin siirtotyökalua. Sen sijaan, että blogiviesti siirtyisi Facebookiin, se menneekin Blockspotiin, jonka olen linkittänyt Facebookiin. Kokeilen käyttää sen RSS-syötettä. Näköjään syöte ei onnistunut.

Blogged with the Flock Browser

Kuukaudet vierivät ja matka vie uusiin maailmoihin

Olen ollut omaishoitolomalla jo viikon ja puolet lomasta jäljellä. Ensimmäistä kertaa nukuin lähemmäs kymmeneen. Ruumiin rytmini (olen herännyt samaan aikaan ylös jokaisena aamuna seitsemän kuukauden ajan) sekä kissan rytmi (naukuu tyhjää vatsaansa ja seuraa) ovat pitäneet huolen siitä, että täsmälleen klo 8:00 olen noussut sängystä ylös. Viime kuu oli niin kiireinen, etten saanut otetta enää blogikirjoittamiseen, mutta nyt on sellainen sateinen päivä, jolloin ajatuskin on aamun selkeä niin kuin sateella on usein.

Eilen päätin sitten kirjautua Facebookiin sisään. Kirjautumisen myötä eteeni tulvahti joukko potentiaalisia kavereita, joista tunsin useimmat, olivat nykyisiä tai entisiä oppilaitani. Olin äimän käkenä sen vuoksi, etten ollut antanut itsestäni siinä vaiheessa mitään tietoa paitsi nimeni ja email-osoitteeni. Sitten loin profiilini. Minulla on heikkolaatuinen web-kamera, jonka avulla voi kuvata videota tietokoneen kovalevylle. Pitäydyin mahdollisimman liikkumattomana kuvaamisen ajan. Seuraavaksi siirsin luomani quicktime-videon ohjelmaan, joka muutti videon yksittäisiksi pysäytyskuviksi ja laittoi kuvat pinoon ja laski niistä keskiarvon ja laati sen pohjalta yhden pysäytyskuvan. Tämän vuoksi karkearakeisen ja vajaasti värejä toistavan web-kameran kuvasta tuli varsin laadukas. Terävöitin kuvaa liioitellen ja vein sen profiiliini. Ilta menikin omaksuessa Facebookin ideaa. Ensiksi minua häiritsi, miksi omalla seinälläni (wall) näkyy kavereitteni keskinäiset keskustelut, mutta sitten tajusin, että minunhan itseasiassa pitäisi ottaa keskusteluun osaa. Voin siis operoida koko Facebookissa omalta seinältäni käsin: etsiä uusia kavereita ja jakaa asioita nykyisten kavereitteni kanssa.

Huhtikuu on kuukausista julmin

Huhtikuu on kuukausista julmin. Siihen mahtui enemmän työtä kuin työpäiviä ja sen vuoksi moni etäkirjeen käsittely siirtyi seuraavalle kuulle. Laadin neljä lähikurssia Kouvolan kansalaisopistoon. Kohderyhmänä 10-14-vuotiaat. Sitten iski kevätflunssa ja alitehoisena jatkoin omaishoitopestiä ja etätöitäni. Eräs työ olikin palautteenantaminen yli 150 sivuiselle käsikirjoitukselle. Vartoin, että kevätflunssa iskee koko perheeseeni ja omaishoidettavaan anoppiini. Anoppi ei saanut tautia. Sen saivat kolmevuotias tyttäreni ja vaimoni, jolle nousi yli 39 asteen kuume. Flunssa oli kaikilla sitkeä paitsi tyttärelläni. Hän sai kolmen päivän ankaran nuhan. Ankara sen vuoksi, että taudin pahimmassa vaiheessa hän purskahti itkuun nuhan vuoksi. Saimme tyynnytettyä hänet uneen.

Mutta nyt on toukokuu. Eilen imuroin tornikoneeni sisuskalut pölystä ja sijoitin uudelleen kovalevyt. Sitten kone ei käynnistynytkään. Illemmalla annoin tyttärelleni ruokaa ja ruokapöydän ääressä istuessani näin päässäni, miten käynnistysongelma ratkeaa. Ja tapahtui se mitä uumoilin. Käynnistysongelman syynä oli puristukseen jääneet virtalähteen johdot. Huokaus – selvisin säikähdyksellä: olin jättänyt tekemättä etätöistäni varmuuskopion.

Kiireinen huhtikuu

Eilen kävin kansalaisopistolla neuvottelussa tehdä kursseja. Sovittiin lähikurssien laatimiset 10-12- sekä 12-14-vuotialle. Lisäksi pääsen suunnittelemaan verkkokurssin Moodleen. Keskustelu eteni rivakasti ja apulaisrehtori näytti vihreää valoa. Asiassa on kaksi erityistä haastetta. Ensiksi minulla ei ole kokemusta laatia kursseja nuorille. Toiseksi kohderyhmä päättää alkavatko kurssit syksyllä ja onko minulla töitä. Alustavasti olen hahmotellut seuraavaa: Opetussuunnitelma ohjaa minua suurpiirteisesti. Lisäksi tunnilla läpikäydään yksi teema kerrallaan. Tunnilla käytettävät menetelmät lienevät vastaavanlaisia kuin Moodlen ryhmätyökaluja sovellettaessa. Varmaan saan vinkkejä asioiden käsittelytapoihin IV–VII-luokkien äidinkielen kirjoista. Kurssien tavoitteena ei olisi "pyritään, tutustutaan, hahmottaa, ymmärtää", vaan "osataan tehdä jne.", sillä oppiminen tapahtuu tekemisen ja harjoittelemisen avulla. Lisäksi "pyritään, tutustutaan, hahmottaa, ymmärtää"-tavoitteita on vaikea arvioida. Toimisikohan tässä tehtäväannossa mestari–kisälli-suhde?

Mitäänsanomatonta, mutta elettyä elämää

Eilen näin tämän vuoden ensimmäisen perhosen ulkona. Se lienee herännyt horroksesta kevätauringon lämmittäessä sen kehoa. Kevät on muutenkin jo saapunut, vaikka onkin vielä tavanomaista viileämpää. Aamulla uni ei tule enää silmiin. Unen puute herkistää silmät rasitukseen ja pakotukseen, oikeammin tunne on kuin ne olisivat tulessa.

Eilen ratkaisin tietokonekaiuttimia rassanneen maadotusongelman. Kaiuttimet pärähtivät surisemaan välittömästi painettuani koneympäristön sähkökatkaisijan on-asentoon. Poistin tietokoneen ja sen lisälaitteiden johdot pistorasioistaan yhden kerrallaan, kunnes hurina lakkasi. Näin paikallistin häiriönaiheuttajan. Seuraavaksi siirryin laitteen taakse ja irrotin sen kaapelit yhden kerrallaan ja paikansin ongelman erääseen rca-audio-sisääntuloon. Kaapeliliittimien ja laitteen porttien väliin sijoitin aikoinani Biltemasta ostamani galvanoidun eristimen. Nyt ääni oli surinaton. Vielä kun olisi varaa ostaa kunnon webkamera tähän mäkkiini, niin voisin tehdä vaikkapa Etäcaféseen yksinkertaisia videoita, jotka olisivat isompia kuin postimerkki.

Miten minusta tulikaan minä?

Olisin voinut syntyä Lahdessa, jos elämäni ei olisi nousujohteinen. Äitini vatsassa matkasin isäni syntymäkylää kohti ja sieltä äitini kohtulihakset työnsivät minut hengittämään maaliskuista arktista ilmaa vaara-Lapin perällä Savukoskella vuonna 1964.

Jalat ja kädet olivat hyytelöä niukan elämänkokemukseni vuoksi, niinpä tanssin rintalastani varassa Katri Helenan ‘Tyttö niin pieni’-iskelmää, etten lainkaan huolehtinut siitä, ettei pojan sovi sentään noissa sävelissä tanssia. Päin vastoin, huuto oli kova laulun loppuessa.

Muutettuamme naapurikylään, kiipesin jo ensimmäisenä kesänä tikkaita pitkin talon katolle tai oikeastaan puoleen väliin, sillä korkeus alkoi metrin varttani huimata. Huuto oli taas melkoinen ja kesti jonkin aikaa ennen kuin minut löydettiin, sillä aivan aluksi minua etsittiin maan rajasta. Se oli kummallinen kesä, sillä muistan varhaisaamun kasteen pihanurmella, joka kasteli sukkani ja pilvettömän taivaankannen keltaisine aurinkoineen ja naapurin puolella kököttävän männyn kelon, jonka vanhempani pelkäsivät kaatuvan talon päälle jokaisessa myrskyssä. Isä sai luvan kaataa se keltaisella partnerillaan. Myöhemmin pimeinä talvi-iltoina teräöljy tuoksui tuvassa, kun hän oli purkanut sahan yksiin kappaleisiin ja huoltanut. Meillä oli keltainen ja matala tuhkakuppi, jossa kiersi reunoja teräketjun kuva ja teksti: “Partner pyörii – vuodet vierii”. Minusta ei koskaan tullut tupakoijaa.

Muistan, että isäni käytti veikatessaan jotain haravajärjestelmää. Eräänä iltana kauhistuin miten puulämmitteinen, neliskulmainen uuni kasvoi korkeutta, pyöristyi ja kapeni ja alkoi ajaa minua takaa. Kuten edelliselläkin kerralla, se juuttui kamarin ovenkarmiin ja pääsin sänkyyni piiloon. Minua ihmetytti, miksi isäni ja vanhempi veljeni eivät reagoineet pakomatkaani mitenkään. Edellinen kerta tapahtui päiväsaikaan kun ihastuneena sinisen Hooverin äänestä – siihen ääneen olisi voinut vaikka nukahtaa – jouduin pakenemaan kamariin.

Pienenä ihmettelin vanhemmilleni muistamaani valkoista kaupunkia, jossa oli korkeita rakennuksia ja suippotorninen kirkko, ihmisiä kävelykadulla. Lapsi kulki vanhempiensa välissä molemmista käsistään talutettuna. Vanhempani eivät muista sitäkään, miten autereisena aamuna aurinko paistoi ikkunasta sisään ja valkotukkainen, leninkiin pukeutunut tyttö istui potalle. Ilmeisesti tämä on varhaisin muistikuvani, mahdollisesti tyttö oli vanhempi, eli yli parikymppinen tätini, joka ei välittänyt siitä, että makasin jossain vauvan sängyssä enkä osannut vielä kääntyä selälleni ja näin kaiken. Setäni taas kuvitteli olevansa shamaani ja manasi minulle pikaista kuolemaa. Kuulemma hän katsoi minuun ensi kerran oltuani vähän toista vuotta vanha. Henki olikin minulla lähteä kaksivuotiaana kun selälläni söin kivikovaa Ylhäisten leipää. Naama sinisenä näkkileivän pala lähti kurkkuperästäni kun isäni nosti jalkani kattoon ja löi kämmenellä selkään ja äitini tunki sormet kurkkuun. Ehkäpä sen vuoksi minusta tuli vasenkätinen.

Mainio Luumäen keikka

Toissapäivänä sunnuntaina toteutui Luumäen keskeisimmässä taajamassa eli Taavetissa pitämäni kirjoittajapiiri, ja se jätti pitkään kestävän hyvän mielen. Ajatukset pyörivät eilen vielä sen parissa, joka viittasi siihen, että en ole nukkunut tarpeeksi, sillä uni auttaa siirtämään koettuja asioita syvemmälle, ja sen myötä voi siirtyä kohti tulevia asioita. Taavetin piiri oli upea kokemus, kiitos siellä olevien hienojen ihmisten, joiden kanssa ei tarvinnut jäykistellä. Myös käsitellyt tekstit olivat monipuolisia ja erityyppisiä, joista nousi eletty elämä sekä sepitteellisyys. Lisäksi päivä oli pitkä: klo 12.00–20.00, oli tarjottu ruoka aivan paikallaan, sillä tyhjä vatsa – tyhjä pää!

Vanhempaan tietokoneeseeni ilmaantui äskettäin käynnistys- ja sammutusvika. Arvelin ensiksi, että emolevyn patteri oli lopussa, mutta saatuani USA:sta tilaamani patterin ja asennettuani sen paikalleen, vika oli yhä jäljellä. Kokeilin kahdeltakin käynnistyslevyltä käynnistää koneen, joka vasta koneen lämmettyä käynnistyi, päättelin sen vuoksi vian piilevän emolevyssä, onhan se jo kymmenen vuotta vanha. Toisaalta kun käynnistin koneen ilman ohjelmalaajennuksia, ei vikaa ilmennyt. Niinpä päättelin, vian piilevän – ei koneen sisällä – vaan ulkopuolella: lisälaitteissa ja niiden kytkennöissä. Päädyin vastikään asentamaani polttavaan, ulkoiseen USB-CD-asemaan. Kone käynnistyikin kylmänä ja normaalisti kun USB-kaapelia en ollut kytkenyt koneeseen. Moinen polttava asema vei tietokeelta tehot, ettei se kyennyt viemään käynnistysprosessia loppuun saakka ja jätti käyttöliittymän avaamatta.

Laman hampaissa

Sanaile verkossa -verkkokurssini ei sitten alkanut. Ei ollut riittävästi ilmoittautuneita. Olisiko syy sitten hinnassa vai siinä, etten ole tunnettu vai siinä, ettei ihmisillä ole edellytyksiä sovittaa päivärytmiinsä kurssia vai siinä, että olen miesvetäjä (naisethan pääasiassa kirjoittajakursseihin osallistuvat). Tiedä tuota. Sain uuden Mac minini toimimaan yhdessä vanhemman tornimäkkini kanssa, kun kauan odotettuani vastaanotin tilaamani DVI-kytkimen (so. kaksi konetta yhdessä näytössä). Voin tehdä kahta asiaa tietokoneilla yhtäaikaa.

Nyt on ollut minua kiinnostavaa juttua eräällä suljetulla foorumilla kollegoitteni välillä aiheesta kirjoittamisella eläminen. Ja tuntuu tekstejä lukiessassa siltä, että nykyisissä olosuhteissa, olenhan omaishoitaja ja etäopettaja ja kolmevuotiaan lapsen isä, jää aikaa vain satunnaiseen lisäkirjoittamiseen, ettei sellaisella työllä perhettä elätetä. Palkka pitäisi tulla päivätyöstä ja silloinkin joutuisin uhraamaan ainakin omaishoidon. Nytkin on tilanne, että jos kotipalvelu joutuu tuuramaan minua useimmin kuin tällä hetkellä (jos tekisin töitä kodin ulkopuolella), omaishoidettavan kulut nousevat ja minäkin menettäisin osan omaishoitotuesta.

Äitini jutteli pian kolmevuotiaan Rosa-Marian kanssa puhelimessa viikko takaperin ja kertoi olevansa hänen mummonsa ja Rosa-Marian isin äiti. Rosa-Maria ymmärsi asian eri tavalla. Mieltämästään hän teki hokeman. Se kuuluu näin: "Kuulepas, mummi sanoi: isi ja äiti aina sinun kanssasi, näin se käy." Lihavoimattomat lainauksen osat ovat Rosa-Marian myöhemmin kehittämiä lisiä.

Väliaikaelämää

Edellisestä pohdinnastani on kulunut pari viikkoa eikä mikään ole sinä aikana maailmalla muuttunut saati yleisönosastokirjoituksissa. Täkäläinen sanomalehti Kouvolan Sanomat on siinä mielessä tylsä, että uutiset ovat samoja kuin mitä on internetissä julkaistu vähän aikaisemmin ja yleisönosastokirjoitukset vastaavia kuin verkko-Hesarin keskusteluissa: lehti ja keskustelijat vaihtuvat, räikeä ruotimistapa ja aiheet ei. Se maailmalla ja meillä. Muun maailman vastapainona on oma maailma. Hommasin äskettäin "numeronmurskaajan", markkinoiden halvimman macin, joka on nykyistä kymmenen vuotta vanhaa konettani monin verroin nopeampi, vaikka onkin vain suklaarasian kokoinen. Nyt voin jatkossa käyttää raskaampia ja uudempia ohjelmia etätyössäni. Olen saanut mukavasti tekstejä Luumäellä sijaa pitävän Kursiivin kirjoittajapiirin tekijöiltä. Helmikuussahan menen pitämään sinne kirjoittajakurssia. Jännitän myös Sanaile verkossa -verkkokurssini puolesta. Sen deadline on vähän yli viikon päästä.

Muualla ja meillä

Verkko-Hesarin Lähi-idän konfliktia kommentoivaa foorumikeskustelua seuratessani hämmästyin miten kaksinaismoralistisesti suhtaudutaan väkivaltaan. Oikeuden tuntuu määräävän se kenen puolelle kirjoittaja on asettunut. Väkivaltaa tunnutaan pitävän ratkaisuna, jopa täällä Lähi-idästä kaukaisessa Suomessa, mutta tunteen puolella maantieteellinen etäisyys on kutistunut olemattomiin. Ystävät suuntaan ja toiseen ovat vihollisia toisilleen myös Suomessa. Logiikan pitäisi olla yksinkertainen: jos kärsimystä tuotetaan yhdelle, ja se kostetaan satakertaisesti, on jälkimmäisessä tapahtunut sata kertaa suurempi vääryys kuin edellisessä. Se johtaa väistämättä kostonkierteeseen. Miksi ei voi toimia toisin? Taustalla voi olla kyse kunnian käsityksestä. Ei voida neuvotella vastapuolen kanssa, koska asetelma johtaa vastapuolen yhdenvertaistumiseen, kaltaiseksi tulemiseen. Tämä paremmuuden kaipaaminen, kilpailu, pesäero, ei ole kriisissä oikea tie. Siitä ei pääse lopullisesti eroon, ellei vastapuolta ole täysin jyrätty. Jos se ei raunioita taloutta, se tapahtuu silti ihmisille.