Kaksi kissaa

Pariskunnalla on kissa, joka on sairastanut neljä virtsarakontulehdusta ja jolla on mahdollinen ruoka-aineallergia, joka aiheuttaa tietyistä kissanruoista ripulia, mutta vatsa on nyt parempi. Pariskunta on nauttimassa palaa juuri ennen nukkumaanmenoa, kun puhelin soi. Soittaja on pariskunnan tuttu. Tällä on miltei kaksikymmentävuotias kissa ja sillä on virtsarakontulehduksen oireet. Hoitamattomana tauti on kissalle kohtalokas.

Yöllä mies havahtuu unestaan. Hän kuulee kissan ripuloivan hiekalla. Hän odottaa kissan kuopivan hiekkaa. Sen sijaan ripuloivaa ääntä kuuluu loputtoman pitkään. Hän nousee sängystä, menee vessaan, potta on koskematon.  

Aamulla mies kertoo nukkuneensa levottomasti. Puhelinsoitto oli palauttanut mieleen oman kissan oksentelun, verenhajuisten kyynelten pissaamisen nurkkiin, luisevaksi laihtumisen, ahdistuksen, kärsivällisen antibiootin syöttämisen ja mahalaukun toistuvan tyhjentämisen, kunnes lääkärin määräämä kuuri päättyi, ja riemun, että elämässä kaikki on hyvin, vaikka se onkin pienimuotoista.    

Mikä minä olen bloggailemaan?

En ole ennen kirjoittanut blogia. Sain idean laatiessani kirjoittamisen verkkokurssia, jossa blogia kirjoittamalla voidaan ideoida ja kehittää omaa aihetta. Sen olen oivaltanut, että blogikirjoittamisessa voidaan käyttää vastaavia käytänteitä  kuin vapaassa kirjoittamisessa, kuten ratkaistessa miten löytää aihe, miten tehdä taustatyötä aiheen tiimoilta, miten pitää juttu järjestyksessä ja johdonmukaisena, miten saavuttaa omaääninen ilmaisu, miten säilyttää kiinnostavuus, jotta lukija palaisi sen ääreen, miten kirjoittaa pitkäjänteisesti jne. Sain idean blogin kirjoittamiseen myös oppimispäiväkirjan pitämisestä ollessani moderaattorina KVS:n Etäopiston virtuaalikahvilassa Etäcaféssa. Kirjoittamalla pitkäjänteisesti ajatus alkaa vetää omaan suuntaansa. Hahmottelin mielikuvituksellisia ideoita - myös toimimattomia ideoita - Moodle-oppimisympäristöön opetellessani käyttämään sen työkaluja. Tärkeä oivallus on se, että pystyy kirjoittamaan blogia. Siinähän edellytetään kirjoittajalta vastaavia ominaisuuksia kuin pitkän tekstin kirjoittamisessa, kokonaisuuden hallitsemista osiensa kautta. Kokonaisuus hahmottuu vasta kymmenien tai satojen tekstiä myötä. Blogin koen palapelinä, jossa kirjoittaja on liian likellä palaansa. Se täytyy opetella tuntemaan. Itse blogiympäristö taas tuo lukijan kirjoittajaa paljon lähemmäs kuin pöytälaatikkopäiväkirja, jos sellainen tarkoitettaisiin luettavaksi. Olen myös lukenut usein verkkolehtien lukijafoorumeja, blogin sukulaisia. Siinäkin nähdään "norsu aina yhdeltä kantilta" (joku sanoo kärsää norsuksi, toinen häntää) näkemättä koko kohdetta kerralla. Foorumikeskustelun ikä lienee paljonkin lyhyempi kuin blogin. Foorumilla yksittäinen kirjoittaja jää sokeammaksi kuin blogissa. Nyt opettelen tuntemaan blogia kirjoittamalla. Näkökulmani tulee tästä avartumaan. Blogikirjoittaminen osoittautunee aikanaan sattumanvaraisemmaksi ja epäjohdonmukaisemmaksi kuin edellä pohdiskelin. Nämäkin lauseet ovat ohuita piirtoja, joiden avulla tietoinen kirjoittajaminä pyrkii erinomaisuuttaan näkemään selkeästi blogia, esittämään asiantuntijaa (ainakin on tarve määritellä sitä) ennen kuin ensimmäistäkään tekstiä on julkaistu. Mutta sellaista kirjoittaminen on alkuvaiheessa, asettumista pohjalle. Blogi on puu, joka kasvaa kohti valoa, ja kantaa kirjoittajaansa oksillaan.