Sanaile verkossa -kurssista

Yllätykseni oli suuri huomatessani uusia blogini lukijoita. Kysyttiin kesällä laatimastani verkkokurssista. Sen nimi on Sanaile verkossa - ideasta tekstiksi. Se toimii Moodle-oppimisympäristössä, kurssi on ohjeistettu hyvin. Se kestää kuusi viikkoa. Jos kurssille ilmoittautuu riittävästi opiskelijoita, se alkaisi helmikuun 2. päivä. Kurssille voi ilmoittautua 25. tammikuuta mennessä tänne: http://www.etaopisto.fi/kirjoittaminen/sanaile_verkossa.html

Kurssia varten kirjoitetaan lyhyt ennakkotehtävä, joka voi olla mitä tahansa kaunokirjallisuuden lajia.

Lukupiiri kun päättyi

Joulu lähestyy. Kortit on jo lähetetty, mutta lahjat odottavat vielä paketoijaa. Kahdeksantena tätä kuuta pidin viimeisen lukupiiritapaamisen Etäcaféssa. Käsittelimme Aleksander Solzenitsynin sivun mittaisia novelleja lähilukutekniikalla. Lukupiiriä oli kiva pitää, mutta se ei ollut taloudellisesti kannattavaa: palkkio kun oli sidottu osallistujamäärään. Lukupiirissä ja nettiyhteisöissä ylipäätään on intressiristiriidan mahdollisuus. Jos yhteisöllä on tavoite, kuten että vapaamuotoiseen toimintaan liittyy oppiminen, sellainen on vaikkapa lukupiiri, jossa opitaan tuntemaan lähilukemisen periaate, tulisi käytäntö määräytyä osallistujista käsin, tavalla, miten he haluavat yhteisössä toimia. Olen varmaan liian tekstikeskeinen, koska en saanut käytäntöä pelaamaan kuin aivan uskollimpien opiskelijoiden kanssa.

Lukupiiriin valmistautumiseen varaamani aika vapautuu nyt muuhun käyttöön ja käyttötarkoituksen voin itse määrittää.

Miten kirjallisuus on?

Olen ollut saamaton blogikirjoittamisen suhteen. Paljon intensiivisemmin pistän itseni likoon etäpalautteissani. Siinähän kirjoitan konkreettiselle jollekulle, lisäksi minulla on edessäni teksti, jota kommentoida. Tarvitsisiko blogini vastinkappaleen, jota vasten heijastelisin ajatuksiani? Non niin, verkko-Hesarin eräässä blogissa keskustellaan Sofi Oksasen Puhdistus-teoksen saamasta huomattavasta huomiosta. Tässä en kommentoi itse teosta, vaikka se onkin hyllyssäni, en ole ehtinyt sitä lukemaan. Mitä enemmän luen oppilaitteni tekstejä, sitä vähemmän kerkeän lukemaaan painettua kirjallisuutta. Niinpä kommentoinkin yleisesti blogiviestien ajatuksia ja tunnelmia. Mieleeni tuli, että kirjallisuus on ymmärretty täysin väärin, jos sen avulla pyritään vahvistamaan omia asenteita tai että kirjallisuus on ideologioiden välikappale. Kirjallisuuden aiheet ovat ajattomia siten, että teot ja motiivit säilyvät, vaikka tekijät vaihtuvat, olkoon eri aika tai paikka. Kirjallisuus käsittelee ihmisyyttä, jolle asiat, kuten ideologiat ovat alisteisia. Voi häntä, joka mieltää asian päinvastoin, että tekee kaunokirjallisuudesta propagandaa tai alistaa ihmisen asialle tai demonisoi/idealisoi jonkun tahon. Kirjallisuudessa minua kiinnostaa esitettävä erityinen näkökulma, joka avaa esitettävän tunnetumman asian toisella tavalla. Sillä pitäisi olla jokin vastine myös yhteiseen totuuteen, vaikkapa haastava jos ei muuta. Mielestäni nouseva kirjallisuus ei kasva valtavirran keskeltä, vaan sen reunalta. Erityisyys sikiää marginaalissa. Kirjallisuus on poliittista. Sen tekee teoksessa kuvattu ihmisen asema, ei ideologia, ja vuoropuhelu lukijan kanssa. Enää ei ole sankareita, vaikka heitä tässä ajassa kaivataankin.

Kermaviiliä kodin lääkekaappiin

Kissalla on ollut pitkään suolisto-ongelmia ja toinen silmä vuotanut päivittäin kirkasta nestettä. Internetistä etsin taannoin vinkkejä kissan vatsan rauhoittamiseen kotikonstein. Eräässä kissafoorumissa keskusteltiin kermaviilistä ja piimästä; päätin kokeilla kermaviiliä. Oli yllättävää, että silmävuoto loppui samantien. Mahdollinen silmätulehdus oli yhteydessä suolistovaivaan. Kissa ei enää oksentele ja kakkakin kopsahtaa potan pohjalle ja on vähemmän löyhkäävä. Joka annoksella annankin kermaviiliä sekotettuna kissan ruokaan ilmeisesti hänen elämänsä loppuun saakka. Onhan Nelli pian viisitoistavuotias.

Talvi tuli

Vielä yksi päivä tämän lauantain jälkeen, jolloin omaishoitolomani päättyy. Tästä ajasta muistan parhaiten laatimani etäkirjeet sekä toistuvat yöt. Kerran yöllä valvoin ja seurasin miten ensilumi satoi pihalle. Aamulla kylmä oli pakastanut liikenteen jäljet lumeen. Toissa aamuna näin pitkästä aikaa levollisen unen. Se sijoittui lapsuuteni kylään ja rakennukset olivat korkeita kuin olisin ollut lapsen kokoinen. Ehkä unen tunnelma välittikin lapsena olemisesta. Tapasin isänikin, joka timpuroi jossain rakennuksella. Hänestä aika jätti vuosia sitten. Maanantaina palaan jälleen omaishoitamaan ja alkaa jauhaava rutiini ja rytmien yhteentörmäys lapseni, perheeni, etätyöni ja anoppini välillä. Se tarkoittanee uutta univelkaa.

Vähäisestä enemmän

Tänään minulle osoitettiin tehtävä tulkita uni. Unennäkijä oli hyvin tyytyväinen kommentteihini, ja tästä olin hyvin riemastunut, olivathan unen vihjeet puolittaisia ja joudun päättelemään, turvautumaan intuitiooni ja etsimään tietoa internetistä. Se on hämmentävää, sillä eilen Paltta ja Kouvolan kirjoittajat julkaisivat antologian, jossa on minunkin runoja. En tuntenut siitä juuri minkäänlaisia värähdyksiä. Unennäkijä oli palautteestani välittömän ja vilpittömän iloinen, osuihan se aika tarkasti, antologian nostattama ilo oli varsin muodollinen. Viihdyin paremmin tilaisuuden jälkeen pidetyssä kirjoittajapiirissä, jossa analysoimme toistemme tekstejä.

Kaksinkertainen ilo

Eräs luovan kirjoittamisen oppilaani ilmoitti, oikeastaan laittoi sähköpostiini puffin, että hänen juttunsa julkaistaan radiossa. Olin hyvin ilahtunut siitä. Vaikka minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, niin päädyin ajattelemaan, että jos saisin oppilailleni siirrettyä uskon omiin kykyihin, olisi se kirjoittamisteoriaakin merkittävämpi asia, sillä tosikirjoittaminen tapahtuu kirjoittajakurssin ulkopuolella. Se tehdään sydämellä.

Kuukauden kokemus

Etäcaféssa sain tehtäväksi laatia kuukauden kokemuksen. Tarkoitukseni oli laatia vähäeleinen, mutta mieleenpainuva videopätkä. Videokatkelman sisällöksi keksin laittaa joskus ammoin kirjoittamani runon mustilla pölkkykirjaimilla, jotka lepäävät maksanpunaisella pohjalla. Ääneksi liitin hidasta sydämensykettä. Video kestää puoli minuuttia. Tyttäreni Rosa-Maria näki vahingossa kuukauden kokemus -videoni, vaati minua pistämään sen pois. Hän myös pelkäsi videon ääntä niin, että purskahti itkuun. 

Blogged with the Flock Browser

Aamukastetta

Enää eivät linnut törmäile ikkunoihin eivätkä suistu päistikkaa maahan. Ne ovat lentäneet etelään. Talitiaisetkaan eivät uskaltaudu meidän lasitetulle parvekkeelle kuten aikaisempina syksyinä, sillä siellä vaanii tiffanityylinen fasaani, tuulikello. Usein olen kaivannut hiljaisia aamuja. Jatkuvat hajaärsykkeet väsyttävät, mitään ei saa aikaiseksi; ne pakolliset tehdään rutiinin voimalla. Kaikki luova odottaa vuoroaan. Olen viime aikoina pohdinut kalikka- ja silosäettä, en kuitenkaan yksin. Apua sain Etäopiston Etäcafésta, joka on Etäopiston opiskelijoiden verkkokahvila. Auttajille siitä kiitos. Minua pyydettiin myös pitämään Luumäellä runoviikonloppukurssi joskus ensi vuonna. Pitäisi alkaa lukea Etäcaféssa pitämääni lukupiiriä varten marraskuun kirjavalintaa, Mika Waltarin Feliks Onnellista. Eilen kirjoitin laajan palautteen avoimen yliopiston opiskelijalle, joka oli keskittynyt perinteisen runon keinoihin. Lapsi heräsi juuri ja pyysi pilapalin korkealta. Minun on nyt mentävä. 

Blogged with the Flock Browser

Pörssi retkahtaa

Seuratessani uutisia sain vaikutelman, että pörssimaailma tuntuu toimivan eräänlaisten luonnonlakien mukaan. Tämän oivalluksen pohjalta kirjoitin seuraavan runon:


Sateella parveilevat linnut lentävät ikkunoihin
makaavat maassa niskat taittuneina
oranssia kudosta, valkoista luuta kaulan haavassa
valkoiset linnut putoavat sateessa, varisevat lehdet
kasaantuvat kyyhöttämään aidanpieliin
haalistuneita siipensä pudottaneita ruotoja
maassa roikkuvat päät alaspäin
sateella linnut lentävät ikkunoista ikkunoihin
valossa näkevät varjon.

Blogged with the Flock Browser

Rahan mahti vs. Lain kirjain

Ilkan päätoimittaja esittää, että Lapin Kansan päätoimittajajupakan tekijänä eivät olekaan eräät  lappilaiset lukijat vaan päätökset on tehty Helsingissä. Uteliaana pohdiskelen (enkä oikein osaa suustani päästää kuin ajatukseni loppukiteytymiä) miksi tämä business-juonne törmää päätoimittajan valintaan. Koen, että kyse on historian asetelmasta: Suomi on nykyään (kriisiaikana säännellyn) vapaan kilpailun markkinatalousvaltio, johon on sisäänrakennettu (työnantajien ja -tekijöiden) sopimusyhteiskunta. Näiden tahojen rajapinnat kohtaavat Lapin Kansassa päätoimittajan asemassa. Mutta miten Suomen laki näyttäytyy tässä asetelmassa? Onko laki sitä, miten sitä sovelletaan vai sitä miten se on kirjoitettu? Elävätkö pörssiyhtiöt täysin omaa elämäänsä kuin jumalat Akropolis-kukkulalla ja heiluttavat kansalaisten kohtaloita kilpailevilla oikuillaan?

Blogged with the Flock Browser

Miltä blogin kirjoittaminen tuntuu?

Arvoisat lukijat,

Koen, että blogi tarjoaa kirjoittajalleen mahdollisuuden julkaista keskeneräistä tekstiä. Sellainen oli esimerkiksi viimeisin tekstini (3. lokakuuta 2008). Ilmaisun keskeneräisyys harmitti sen verran, että muotoilin sitä tänä aamuna vielä kerran. Näin käy, kun lasketaan teksti irti liian varhain. Mutta blogihan on verkkopäiväkirja, kirjoittajalla on mahdollisuus vaikuttaa sisältöön ja tyyliin niin kauan kuin palvelin antaa siihen mahdollisuuden, ja näyttää sitä, että Blogger.com tarjoaa runsaasti aikaa. :-) Koska blogi on verkkopäiväkirja, julkaisukynnys nousee yhä korkeammalle jo siksi, että olen saanut kommentteja. Toisin on pöytälaatikkokirjoittamisessa, jossa lukijana on kirjoittaja itse. Blogin kirjoittaminen tuntuu välillä siltä kuin kirjoittaisi lehteen. Rima on varmaan jo kahdeksassa metrissä.

Blogged with the Flock Browser

Saako toimia lain hengen vastaisesti?

Viikonloppujakelussa postiauto jätti kylän sanomalehdet kannelliseen keltaiseen puulaatikkoon. Siellä oli kymmeniä Pohjolan Sanomia ja Lapin Kansoja sekä muutamia muita lehtiä. Postilaatikosta paljastui mitä arvoja kukin kotitalous kannatti. Uskonnollisista arvoista ei sen sijaan koskaan puhuttu. Ei tarvinnut puhua, koska niitä pidettiin yleisesti yhteisinä arvoina. Jumalan kieltäjät olivat erikseen ja heidät toki tunnettiin kylällä.

Olisi luullut, että nämä ajat olisivat jääneet Lapissa taakse. Olisi luullut, että vieras otettaisiin tervetulleena vastaan tuomaan raikkaita ajatuksia, varsinkin kun hänellä olisi huomattavasti isomman paikkakunnan näkemystä. Sen sijaan hänet koetaan uhkaavan omaa arvomaailmaa. Kyllä, kansalaisella on oikeus ajatella miten haluaa. Hänellä on oikeus toimia sen pohjalta: lopettamalla vaikkapa lehtitilauksensa. Kansalaisilla on myös oikeus toimia yhdessä saman päämäärän puolesta. Sanomalehti on kuitenkin pahassa välikädessä, jos lukijoiden arvot ovat lain hengen vastaisia. Kenelle lehden pitää olla uskollinen ja kuka ryhtyy syntipukiksi, joka ajetaan pois? Niin paljon on jäljellä vanhasta ajasta, ja on uutta, ettei tästä enää vaieta.

Blogged with the Flock Browser

Verkkokurssin pitämättä jättämisestä

Kesällä laatimaani verkkokurssia en sitten voinutkaan pitää, sillä ei tullut tarpeeksi oppilaita. Olen tietysti vähän pettynyt. Verkkokursseja laadittaessa joudutaan huomioimaan (niin rakenteellisesti kuin mentaalisesti), että kurssi voi peruuntua. Rakenteellisesti se tapahtunee suunnitelemalla kurssi sellaiseksi, että olisi mahdollisimman vähän päivitettävää seuraavaa kertaa varten. Vähin muutettava asiantila on kalenterissa sijaitseva aikataulutus. Huomioitavaa on myös linkitys. Internet on muuntuvainen. Viitattu osoite voi puolen vuoden päästä vallankin sisältää jotain muuta tai se ei kenties toimi lainkaan; ja tästä seuraa se, että olisi hyvä laatia itselle tiivistelmä osoitteen antamasta sisällöstä. Toimin suurinpiirtein näin. Kurssin kevätpäivitys tuntuu kevyeltä lattian lakaisulta kevätpuunauksen sijasta. 

Blogged with the Flock Browser

Kommenteista ja elämää hiljaiselon aikana

Kyllä tuntuu mukavalta huomata, etten puhu täällä blogissani seinille, vaan seinät ovatkin nurin! Sain ensimmäisen kommenttini tässä pari päivää sitten, mutta vasta nyt huomasin sen. Onneksi olen ohjannut kommentit Gmailiin, joka taas ohjautuu Thunderbirdiin ja siitä silmiini. Olen ollut vähän aikaa hiljaa blogissa ihan keskittyessäni opettelemaan Rabid Weaver-editoria. Sillä saisin omista kotisivuistani jossain vaiheessa ehkä nykyaikaisemman näköisiä kuin nykyiset sivuni. Internet alkaa näyttää uudet kasvonsa sitä mukaa mitä enemmän käytän sen keinoja sosiaalisesta webistä alkaen. Se paljastaa myös vihan kasvot, josta olen tässä vaiheessa vain kuullut, mutta kosketus tosielämään on ollut kauheaa. Ei silti pidä syyttää internetiä sisällöstä. Ihminen on ladannut sen sinne, kuten minä tämän tekstin ja toivon sille lukijaa. Kirjoitin runokirjassani Samuelin kirja (Kullervokustannus 2002) säkeet "Anna kosken nousta rinnettä ylös./Siihen se pystyy aikanaan."

Blogged with the Flock Browser

Uusi blogieditori kokeilussa

Eilen kohtasin internetissä uuden selaimen, joka on optimoitu sosiaaliselle webille. Selaimen nimenä on Flock ja sen voi imuroida osoitteesta http://flock.noobit.us/

Nyt kokeilen sen blogieditoria. Jos tämä toimii, ei tarvitse erikseen mennä internetiin.

Koen Flockin myönteisenä. Esimerkiksi huomasin, että YouTuben videoiden äänet ovat vaikuttavamman kuuloisia kuin vaikkapa Firefoxilla tai Safarilla.

Blogged with the Flock Browser

Kuuntelemisesta

Meillä on pieni tytär, joka on opettelemassa pottailemaan sillä isommalla asialla. Olin juuri tullut anoppini luota ja istahdin lattialle, kun tytär tuli viereeni ja kysyi "Tuliko piu". Koska hän oli jo aamulla käynyt potalla tällä isommalla tarpeella, tokaisin hänelle ankaran loogisen päätelmäni, ettei se ole sitä. Meni hetki kun tytär alkoi näyttää pelottavalta. Kasvot punertuivat ja otsa painui kasaan silmien päälle kuin suuressa synkkyydessä. Silloin tajusin, etten omien kiireitteni vuoksi tajunnut kuunnella häntä, että looginen ajattelu, joka johtuu kiireeni vauhtisokeudesta, estää näkemästä ja kuulemasta, kaikki oman aikatauluni toiminnot ovat sisältä ohjautuvaa ohjelmaa. Silloin lipesin siitä ja kuuntelin lastani. Kotitehtäväksi sain vaihtaa kakkavaipat, mutta pissa sentään lirisi potan pohjalle.

Pullopostia

Isäni kuoli yli viisi vuotta sitten. Vaikka siitä on aikaa, niin viime aikoina olen nähnyt hänet unissani usein. Viime yönä, en muista unesta muuta paitsi lopun, isäni näytti ikäiseltäni, hän sai sairaskohtauksen kulkiessani vierelläni. Näytti, että sydämestä olisi ottanut ja että jotain kävi otsaan, koska hän piti kättä sen päällä vaipuessaan maahan. Hädissäni kysyin tarvitaanko ambulanssia, mutta hän sanoi "soita us 22 23 24". Tähän havahduin. Kirjasin oudon puhelinnumeron paperille. Aamulla menin Googleen ja syötin sarjan. Google ohjasi minut sivulle, jonka otsikkona on Postcard ID: US-222324.  Osoite on http://www.postcrossing.com/postcards/US-222324. Sivun mottona näyttää lukevan “send a postcard and receive one back from a random postcrosser somewhere in the world!”

Kaksi kissaa

Pariskunnalla on kissa, joka on sairastanut neljä virtsarakontulehdusta ja jolla on mahdollinen ruoka-aineallergia, joka aiheuttaa tietyistä kissanruoista ripulia, mutta vatsa on nyt parempi. Pariskunta on nauttimassa palaa juuri ennen nukkumaanmenoa, kun puhelin soi. Soittaja on pariskunnan tuttu. Tällä on miltei kaksikymmentävuotias kissa ja sillä on virtsarakontulehduksen oireet. Hoitamattomana tauti on kissalle kohtalokas.

Yöllä mies havahtuu unestaan. Hän kuulee kissan ripuloivan hiekalla. Hän odottaa kissan kuopivan hiekkaa. Sen sijaan ripuloivaa ääntä kuuluu loputtoman pitkään. Hän nousee sängystä, menee vessaan, potta on koskematon.  

Aamulla mies kertoo nukkuneensa levottomasti. Puhelinsoitto oli palauttanut mieleen oman kissan oksentelun, verenhajuisten kyynelten pissaamisen nurkkiin, luisevaksi laihtumisen, ahdistuksen, kärsivällisen antibiootin syöttämisen ja mahalaukun toistuvan tyhjentämisen, kunnes lääkärin määräämä kuuri päättyi, ja riemun, että elämässä kaikki on hyvin, vaikka se onkin pienimuotoista.    

Mikä minä olen bloggailemaan?

En ole ennen kirjoittanut blogia. Sain idean laatiessani kirjoittamisen verkkokurssia, jossa blogia kirjoittamalla voidaan ideoida ja kehittää omaa aihetta. Sen olen oivaltanut, että blogikirjoittamisessa voidaan käyttää vastaavia käytänteitä  kuin vapaassa kirjoittamisessa, kuten ratkaistessa miten löytää aihe, miten tehdä taustatyötä aiheen tiimoilta, miten pitää juttu järjestyksessä ja johdonmukaisena, miten saavuttaa omaääninen ilmaisu, miten säilyttää kiinnostavuus, jotta lukija palaisi sen ääreen, miten kirjoittaa pitkäjänteisesti jne. Sain idean blogin kirjoittamiseen myös oppimispäiväkirjan pitämisestä ollessani moderaattorina KVS:n Etäopiston virtuaalikahvilassa Etäcaféssa. Kirjoittamalla pitkäjänteisesti ajatus alkaa vetää omaan suuntaansa. Hahmottelin mielikuvituksellisia ideoita - myös toimimattomia ideoita - Moodle-oppimisympäristöön opetellessani käyttämään sen työkaluja. Tärkeä oivallus on se, että pystyy kirjoittamaan blogia. Siinähän edellytetään kirjoittajalta vastaavia ominaisuuksia kuin pitkän tekstin kirjoittamisessa, kokonaisuuden hallitsemista osiensa kautta. Kokonaisuus hahmottuu vasta kymmenien tai satojen tekstiä myötä. Blogin koen palapelinä, jossa kirjoittaja on liian likellä palaansa. Se täytyy opetella tuntemaan. Itse blogiympäristö taas tuo lukijan kirjoittajaa paljon lähemmäs kuin pöytälaatikkopäiväkirja, jos sellainen tarkoitettaisiin luettavaksi. Olen myös lukenut usein verkkolehtien lukijafoorumeja, blogin sukulaisia. Siinäkin nähdään "norsu aina yhdeltä kantilta" (joku sanoo kärsää norsuksi, toinen häntää) näkemättä koko kohdetta kerralla. Foorumikeskustelun ikä lienee paljonkin lyhyempi kuin blogin. Foorumilla yksittäinen kirjoittaja jää sokeammaksi kuin blogissa. Nyt opettelen tuntemaan blogia kirjoittamalla. Näkökulmani tulee tästä avartumaan. Blogikirjoittaminen osoittautunee aikanaan sattumanvaraisemmaksi ja epäjohdonmukaisemmaksi kuin edellä pohdiskelin. Nämäkin lauseet ovat ohuita piirtoja, joiden avulla tietoinen kirjoittajaminä pyrkii erinomaisuuttaan näkemään selkeästi blogia, esittämään asiantuntijaa (ainakin on tarve määritellä sitä) ennen kuin ensimmäistäkään tekstiä on julkaistu. Mutta sellaista kirjoittaminen on alkuvaiheessa, asettumista pohjalle. Blogi on puu, joka kasvaa kohti valoa, ja kantaa kirjoittajaansa oksillaan.